lauantai 21. helmikuuta 2015
Vielä lauantaina 28.2. klo 19 ja su 1.3. klo15 esitykset, Kahden monologin ilta
Taiteilijaelämää yleensä ja erityisesti tarkastellaan Tapperin taideveljesten kelkassa-monologissa.
Se kertoo neljän veljeksen lapsuudesta, joista kahdesta tuli kirjailijoita, yhdestä kuvanveistäjä ja nuorimmasta lavastaja. Ainutlaatuinen veljessarja oli lähtöisin Keski-Suomesta Saarijärveltä, eikä oikein viihtynyt Helsingissä. Monologin esittää Antti Suora, käsikirjoitus, dramatisointi, ohjaus Suora & Laura-Kristiina Moilanen.
Esitys on saanut erittäin hyvää palautetta.
mm.
"Tykki" (eräs paljon kulttuuria seuraava katsoja la 14.2.)
"Todellista ammattitaitoa"
"Harrin henki oli vahvasti läsnä"
Iso upseeri kertoo ylipäänsä ihmisyydestä, siitä miten isoilla on tapana tallata pienempiään.
Ihmisarvon kysymys on jälleen ajankohtaisempi kuin koskaan! Monologi on osa Dostojevskin pienoisromaanista Kellariloukko, jonka tämä kirjallisuuden ikiklassikko julkaisi vuonna 1864.
Jussi Myllymäki ohjasi alunperin teoksesta kokoillan monologin Huoneteatterille ja Iso upseeri on osa tästä kokonaisuudesta. Monologin esittää Lauri Laakso
Kaksi viimeistä esitystä la 28.2. klo19 ja su 1.3. klo15.
Nyt on siis vielä mahdollisuus nähdä Kahden monologin ilta!
Liput 15/10 e. (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet)
Käteisellä ovelta ennen esityksen alkua.
Lippuvaraukset ja tiedustelut: 044 546 0114
Huom tilaan pääsee myös pyörätuolilla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti